44 kysymystä ja vastausta

1. Alkoholismi ja alkoholisti

Ei ole pitkä aika siitä, kun alkoholismia pidettiin etupäässä moraalisena ongelmana. Nykyään se jo varsin yleisesti tiedetään sairaudeksi. Ongelma juomarille alkoholismi on ennen kaikkea henkilökohtainen pulma. AA:n piiriin pyrkivä alkoholisti haluaa tavallisesti tietoja asioista, jotka liittyvät hänen omiin kokemuksiinsa, ahdistuksiinsa, pelkoihinsa ja hänen paremman elämän toiveisiinsa.

2. Mitä alkoholismi on?

Alkoholismista on monia toisistaan poikkeavia mielipiteitä. Useimpien AA:n jäsenten kannalta ymmärrettävin selitys on se, että alkoholismi on sairaus, vaiheittain pahenevaa sairaus, josta ei koskaan voi täysin parantua, mutta jonka — kuten eräiden muidenkin sairauksien — kehittymisen voi keskeyttää. Monet AA:laiset menevät ajatuksissaan vielä askelta pitemmälle. He uskovat, että tähän sairauteen vaikuttavat yhdessä sekä kehon herkkyys alkoholin suhteen että sielullisista syistä johtuva pakkomielteinen juominen, jota sen aiheuttamista seurauksista huolimatta ei voi hillitä pelkällä tahdonvoimalla.
Monet alkoholistit, jotka eivät itse pysty lopettamaan juomistaan, ajattelevat ennen AA:han liittymistään olevansa moraalisesti heikkoluonteisia tai ehkä sielullisesti tasapainottomia.

AA:n käsitys on se, että alkoholistit ovat sairaita henkilöitä, jotka voivat toipua, mikäli noudattavat sitä selväpiirteistä ohjelmaa, joka on osoittautunut tulokselliseksi jo tuhansien muiden miesten ja naisten kohdalla.

Alkoholismin kerran iskettyä ihmiseen, ei hänen sairastumistaan voida pitää moraalisesti tuomittavana, sillä tässä vaiheessa ei vapaata tahtoa enää voida ottaa lukuun, koska taudin uhri on menettänyt kykynsä hallita alkoholin käyttöään. Nyt on tärkeintä tajuta sairauden todellinen luonne ja käyttää hyväksi kaikkea tarjolla olevaa apua. Lisäedellytyksenä on myös rehellinen halu "tulla terveeksi". Kokemus on osoittanut, että AA:n ohjelma sopii omaksuttavaksi kenelle alkoholistille tahansa, jos hän vain todella tahtoo lopettaa juomisensa. Toisaalta se ei yleensä tehoa henkilöihin, jotka eivät ole ehdottoman varmoja siitä, että haluavat lopettaa juomisen.

3. Mistä voin päätellä, että olen todella alkoholisti?

Vain sinä itse voit sen ratkaista. Monelle nykyiselle AA:laiselle ovat hänen omaisensa, sukulaisensa, sielunhoitajansa ja jopa lääkärinsä aikanaan vakuuttaneet, ettei hän suinkaan ole alkoholisti, vaan tarvitsee parantuakseen vain enemmän tahdonvoimaa, enemmän lepoa, ehkä ympäristön vaihdosta tai uusia harrastuksia. Lopulta hän kuitenkin kääntyi AA:n puoleen, sillä hän vaistosi sisimmässään olevansa alkoholin armoilla ja halusi sen vuoksi käyttää mitä keinoa tahansa päästäkseen irti juomisen pakosta.

Jotkut näistä miehistä ja naisista ehtivät kokea pöyristyttäviä kokemuksia alkoholin vuoksi ennen kuin olivat valmiit myöntämään, että se oli heille täysin sopimaton juoma. Heistä tuli irtolaisia, he varastelivat, vetelehtivät ja petkuttivat, tekivät jopa raskaita rikoksia juopotellessaan. He panettelivat työnantajiaan ja perhettään, eivätkä eräät enää lainkaan välittäneet velvollisuuksistaan muita ihmisiä kohtaan. He tuhosivat kaiken, mikä olisi voinut pitää heidät aineellisesti ja henkisesti pystyssä.

Monet, jotka ovat säästyneet näin raskailta koettelemuksilta, ovat myös etsineet AA:n tukea. He eivät ole olleet kertaakaan alkoholin käytön aiheuttamista syistä vankilassa eivätkä ole tarvinneet sairaalahoitoa. Heidän liiallinen väkijuomien käyttönsä ei ehkä ole ollut muiden kuin lähimpien omaisten ja ystävien tiedossa. Mutta he ovat päässeet siinä määrin selville alkoholismin luonteesta, että ovat huomanneet sen oireiden ilmaantumisen samoin kuin sen, että tämä sairaus on luonteeltaan vaiheittain paheneva.

AA:n piirissä on tapana sanoa, ettei kukaan voi olla lievästi alkoholisti. Joko olet alkoholisti tai et ole. Vain jokainen itse voi ratkaista, onko alkoholista tullut hänelle ongelma, josta hän ei yksin pysty selviytymään.

4. Voiko alkoholisti enää koskaan oppia juomaan normaalisti?

Sikäli kuin tiedetään, pysyy kerran alkoholistiksi kehittynyt henkilö aina alkoholistina. Vaikka joku alkoholisti on pidättynyt juomisesta kuukausien jopa vuosien ajan, hän ei silti ole oppinut käyttämään alkoholijuomia normaalisti. Kun ihminen on ankaran juomisen seurauksena tullut vastuuttomaksi alkoholistiksi, hänellä ei näytä olevan mitään paluuta entisiin juomatapoihin. Vain harvat alkoholistit pyrkivät tieten tahtoen juomaan itsensä vaikeuksiin, mutta vaikeudet näyttävät olevan väistämättömänä seurauksena alkoholin käytöstä.

Oltuaan jonkin alkaa ilman väkijuomia hän saattaa uskoa olevansa kyllin vahva ottamaan muutaman olutlasin tai hiukkasen mietoa viiniä. Hän ehkä pettää itseään kuvittelemalla, että jos juo vain aterian yhteydessä, ei siitä voi aiheutua mitään hankaluuksia. Mutta ei kestä kauankaan, kun jo käy ilmeiseksi, että entinen piintynyt tapa on pitänyt puolensa, ja alkoholisti huomaa juovansa jälleen kohtuuttomasti, vaikka hän tietoisesti yrittäisikin pysyttää väkijuomien käytön kohtuuden rajoissa.

AA:n piirissä saadut kokemukset osoittavat ehdottomasti, että alkoholisti, ei enää koskaan pysty juomaan kohtuullisesti pitkää alkaa. Näin sinulla on valittavanasi vain kaksi tietä: joko annat juomisesi tulla yhä pahemmaksi, ja saat kärsiä kaikista siitä johtuvista vahingollisista seurauksista tai pidättäydyt kokonaan väkijuomista, ja siirryt uuteen rakentavaan elämäntapaan.

5. Eikö AA:n Jäsen saa juoda edes olutta?

AA:n jäsenyyteen ei liity mitään pakotteita, eikä kukaan valvo, käyttääkö joku väkijuomia vai ei. Vastaus tähän kysymykseen on vain se, että jos henkilö on alkoholisti, alkoholi on kaikissa muodoissaan tulella leikkimistä Alkoholi on aina alkoholia, olipa se sitten konjakkia tai tavallista viinaa, lasi samppanjaa tai olutta. Alkoholistille näyttää yksikin ryyppy missä muodossa tahansa olevan liikaa — ja sen jälkeen parikymmentäkin liian vähän.
Ollakseen varma raittiina pysymisestään on alkoholistin yksinkertaisesti oltava kokonaan ilman alkoholia, vaikka sitä olisi vain sen verran tai se olisi sellaisessa muodossa, että hän luulisi voivansa pitää itsensä kurissa.

Hyvin harvat juopuvat yhdestä tai parista olutpullollisesta. Alkoholisti tietää tämän yhtä hyvin kuin muutkin. Hän saattaa vakuuttaa itselleen ottavansa vai pari-kolme olutryyppyä, eikä sinä päivänä sen enempää. Voi sattua, että hän tosiaankin noudattaa tätä tapaa päiviä, jopa viikkojakin. Lopulta hän päättää, että kun hän kerran juo, hän voi yhtä hyvin juoda vähän reilumminkin. Hänen oluen ja viinin kulutuksensa kasvaa, ja hän siirtyy maistelemaan väkeviä juomia. Pian hän on palannut siihen, mistä oli jo päässyt eroon.

6. Pystyn pitämään pitkänkin ryypyttömän kauden. Tarvitsenko siis lainkaan AA:ta?

Useimmat AA:laiset sanovat, että se tapa, kuinka juot, selvittää oletko alkoholisti, eikä suinkaan se, miten usein sen teet. Monikin ongelmajuoja pystyy olemaan ilman viinaa viikkoja, kuukausia, jopa vuosiakin. Raittiina kausinaan hän ei ehkä ajattelekaan alkoholia.

Mutta kerran hän sitten jostakin arvaamattomasta syystä tai ilman mitään syytä ratkeaa ryyppäämään. Hän unohtaa työnsä, perheensä, kansalais- ja yhteiskunnalliset velvollisuutensa. Juomista saattaa kestää vain yhden ainoan illan, mutta se voi myös jatkua viikkokaupalla. Kun se vihdoin päättyy, juomari on tavallisesti heikossa kunnossa ja katumapäällä sekä päättää, ettei tällaista saa enää tapahtua koskaan. Mutta siitä huolimatta tapaus toistuu.
Tuon kaltainen "tuurijuoppous" käy tukalaksi paitsi juopottelijan lähiympäristölle myös juomarille itselleen. Hänen on vaikea käsittää, miksi hän niin vähän välittää alkoholista juomakausiensa välillä ja miksi hänen on mahdotonta hillitä juomistaan, kun hän sen kerran aloittaa.

"Tuurijuopoissa" on sekä alkoholisteja että ei-alkoholisteja. Jos tällainen juomari ei pysty hillitsemään juomistaan ja jos juomakausien väliajat yhä vain lyhenevät, on ehkä hyvinkin käsillä aika, jolloin hänen on katsottava ongelmaansa todella silmästä silmään. Mikäli hän myöntää olevansa alkoholisti, hän on astunut jo ensimmäisen askelen sillä rakentavan päivittäisen raittiuden tiellä, jota tuhannet AA:laiset jo vaeltavat.

Toiset sanovat, että en olekaan alkoholisti. Juomiseni näyttää kuitenkin kehittyvän huonoon suuntaan. Olisiko minun liityttävä AA-ryhmään?
Siihen aikaan, kun nykyiset AA:laiset vielä juopottelivat, heidän sukulaisensa, tuttavansa ja jopa lääkäritkin saattoivat vakuutella heille, etteivät he olleet alkoholisteja. Tällainen harhakäsitys johtuu siitä, että alkoholisti itse vaikeuttaa usein asian ratkaisemista. Hän ei suhtaudu ongelmaansa tarpeeksi todellisuustajuisesti. Kaihtamalla täydellistä rehellisyyttä hän vaikeuttaa lääkärin madollisuuksia ongelman ratkaisussa. On oikeastaan ihme, että lääkärit varsin usein onnistuvat pääsemään selville tyypillisen ongelmajuojan harhakuvitelmista ja määrittelemään oikein hänen tilansa.

Ei voida myöskään liiaksi korostaa sitä seikkaa, että ratkaisevan päätelmän siitä, onko henkilö alkoholisti vai ei, tulee tapahtua asianomaisen juomarin omissa aivoissa. Vain hän itse voi asian ratkaista — ei lääkäri, omaiset tai tuttavat. Kun hän on tämän ratkaisun tehnyt, on puolet hänen taistelustaan raittiuden puolesta jo käyty. Jos hän antaa muiden ratkaista asian puolestaan, hän pitkittää ehkä turhaan niitä vakavia seuraamuksia, jotka johtuvat hänen tavastaan käyttää alkoholia.

7. Voiko joku tulla raittiiksi "omin avuin" vain lukemalla AA:n toipumisohjelmaa koskevaa kirjallisuutta?

On kyllä henkilöitä, jotka ovat lakanneet juomasta luettuaan AA:n kirjallisuutta, jossa esitetään toipumisohjelman pääperiaatteet. Mutta melkein kaikki nekin, joille tämä on ollut mahdollista, ovat pian etsineet käsiinsä toisia, joiden kanssa he ovat voineet jakaa kaiken kokemansa ja elää yhdessä raittiina.
AA:n ohjelma tehoaa ihmiseen parhaiten silloin, kun hän oivaltaa sen kuuluvan yhtä hyvin myös muille kaltaisilleen ihmisille. Toimiessaan yhdessä toisten alkoholistien kanssa omassa ryhmässään ongelmajuoja saa osakseen ymmärtämystä ja tukea. Hän huomaa olevansa sellaisten toverien keskuudessa, joiden menneet kokemukset, nykyiset pulmat ja tulevaisuuden toiveetkaan eivät paljon eroa hänen omistaan. Hän pääsee yksinäisyyden tunteestaan, joka ehkä on ollut hänen juomisensa tärkeimpiä syitä.

8. Eivätkö kaikki saa tietää, että olen alkoholisti liittyessäni AA-ryhmään?

Nimettömyys on aina ollut AA:n toiminnan perustana. Sen jälkeen, kun AA:laiset ovat osallistuneet jonkin alkaa ryhmänsä toimintaan, ei useimmilla heistä tosin enää ole mitään sitä vastaan, että ympäristö saa tietää heidän liittyneen yhteisöön, jonka piirissä he voivat pysyä raittiina. On kuitenkin tapana, että AA:laiset eivät koskaan ilmaise henkilöllisyyttään esiintyessään AA:n nimissä lehdistön palstoilla, radiossa, televisiossa tai muissa tiedotusvälineissä. Kenelläkään AA:n jäsenellä ei liioin ole oikeutta paljastaa jonkun toisen jäsenen henkilöllisyyttä.

Tämä periaate on takeena siitä, että uusi tulokas voi liittyä ryhmään kenenkään hänen uusista tovereistaan paljastamatta sitä, mitä hän on luottamuksellisesti kertonut juomiseen liittyvistä ongelmistaan. Vanhemmista ryhmän jäsenistä ei ole yhdentekevää, mitä uuden jäsenen mielessä liikkuu. He muistavat hyvin itsekin arastelleensa muun muassa sitä, että heistä olisi käytetty niin kauhistuttavaa nimitystä kuin "alkoholisti".

Kun uusi tulokas on jo kiinteästi AA:n piirissä, hänestä saattaa tuntua huvittavalta, että hän on ollut huolissaan sen tosiasian ilmitulosta, että hän on lopettanut juopottelunsa. Kun alkoholisti juo, leviävät tiedot hänen harha-askelistaan hämmästyttävän nopeasti. Useimmat alkoholistithan ovat tulleet tunnetuiksi auttamattomina juoppoina ennen liittymistään AA-ryhmään. Heidän juopottelunsa ei — harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta — ole ollut kovinkaan suuri salaisuus. Tuntuisi aivan luonnottomasta, jos hyvät uutiset alkoholistin jatkuvasta raittiudesta eivät myös tulisi ympäristön tietoon.
Olipa tilanne mikä tahansa, uuden jäsenen liittymistä AA-ryhmään ei saa paljastaa kukaan muu kuin asianomainen itse, ja hänkin vain sillä tavalla, ettei siitä koidu yhteisölle vahinkoa.

9. Miten voin menestyä liike-elämässä, jos en käytä väkijuomia?

Liike-elämässä yhteydenpito sovitetaan usein tilaisuuksiin, joissa kimarat, grogit ja viinilasit näyttävät olevan paikallaan. Monet nykyisistä AA:laisista ovat ensimmäisiä myöntämään hoidelleensa usein liiketoimia ravintoloissa, hotellihuoneissa, vieläpä koteihinkin järjestetyillä kutsuilla.
On kuitenkin ehkä yllättävää, miten paljon maailmassa on saatu aikaan ilman väkijuomia. Yhtä yllättävää on monelle alkoholistille havaita, miten monet arvossa pidetyt liikemaailman, teollisuuden, taide-elämän ja eri ammattialojen johtohenkilöt ovat menestyneet hyvin tässä elämässä ilman alkoholin apua.
Monet AA:n avulla raitistuneet alkoholistit myöntävätkin, että "liikesuhteet" olivat heille vain yksi monista juopottelun verukkeista. Kun he eivät enää juo, he saavat aikaan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Alkoholista luopuminen ei olekaan estänyt heitä hankkimasta ystäviä tai tekemästä myönteistä vaikutusta henkilöihin, jotka saattavat edistää heidän etenemistään työelämässä ja taloudellista menestystään.

Emme suinkaan tarkoita sitä, että kaikki AA:n jäsenet alkaisivat vältellä niitä ystäviään ja liiketuttaviaan, joilla on tapana käyttää alkoholia. Jos tuttava haluaa juoda lasillisen tai pari ennen lounasta, ottaa AA:lainen tällöin tavallisesti kahvia, teetä tai jotain virvoitusjuomaa. Jos AA:lainen kutsutaan työasioissa järjestettyyn tilaisuuteen, hän yleensä epäröimättä noudattaa sitä. Hän tietää kokemuksesta, että useimpia vieraita kiinnostaa enemmän oma ryyppynsä kuin hänen, ja etteivät he todennäköisesti erikoisemmin välitäkään siitä, mitä hän sattuu nauttimaan.

Kun AA-ryhmään hiljakkoin liittynyt havaitsee työnsä tulosten paranevan sekä laadultaan että määrältään, hän todennäköisesti huomaa myös, että useimmilla elämän aloilla ennen kaikkea työ on kaiken perustana. Tätä vanhaa totuutta hän ei aina muistanut silloin, kun hän vielä joi. Noina aikoina hän saattoi olla vakuuttunut siitä, että viehätysvoima, älykkyys ja rattoisa seurustelu ovat menestyksen avaimet. Niillä on epäilemättä oma merkityksensä, mutta juodessaan alkoholisti haluaa antaa niille paljon suuremman merkityksen kuin ne ansaitsevat — ja hän hallitsee nämä asiat sitä paitsi paljon paremmin ilman alkoholia.

10. Onko AA-yhteisö sellaistakin ihmistä varten, joka on vajonnut aivan "pohjaan" asti?

AA:n piirissä saadut kokemukset osoittavat, että AA pystyy auttamaan melkein jokaista, joka todella haluaa lopettaa juomisen, olipa hänen taloudellinen tai yhteiskunnallinen asemansa mikä tahansa. AA-ryhmissä on parhaillaankin mukana monta, jotka ovat toistaiseksi kodittomia ja rahattomia, samoin sellaisia, jotka ovat olleet vankiloissa tai huoltolaitoksissa.

Kenenkään AA-ryhmän jäsenen arvoa ei mitata hänen yllään olevien vaatteiden kunnon tai laadun mukaan, ei myöskään hänen kielenkäyttönsä virheettömyyden tai hänen pankkitilinsä suuruuden perusteella. Ainoa mittapuu AA:n piirissä on, haluaako uusi tulokas todella lopettaa juomisen. Mikäli hän haluaa, hän on tervetullut mukaan. Luultavasti hän joutuu pian hämmästyksekseen toteamaan, että hänen kokemuksensa jäävät monien muiden AA:laisten kertomien varjoon.


AA-yhteisö

Jos joku on tullut vakuuttuneeksi siitä, että on itse alkoholisti, ja uskoo AA:n voivan auttaa häntä, hän useimmiten haluaa aluksi esittää yksityiskohtaisia kysymyksiä AA:n luonteesta, rakenteesta ja historiasta. Tässä annetaan vastaus muutamiin kaikkein tavallisimpiin kysymyksiin.

11. Mikä AA-yhteisö on?
On varsinaisesti kaksi tapaa esitellä AA:ta. Lukijalle ehkä jo tuttu määritelmä AA:n tarkoituksista ja päämääristä, joka on esitetty jo tämän vihkosen alussa, kuuluu:

AA on miesten ja naisten toveriseura, jossa he jakavat keskenään kokemuksensa voimansa ja toivonsa voidakseen ratkaista yhteisen ongelmansa sekä auttaakseen toisia tervehtymään alkoholismista.

Ainoa jäseneksi pääsyn vaatimus on halu lopettaa juominen. AA:ssa ei ole mitään velvoitteita eikä jäsenmaksuja: toimimme omavaraisina omien vapaaehtoisten avustusten pohjalla. AA ei ole yhteydessä mihinkään aatteelliseen, uskonnolliseen tai poliittiseen suuntaukseen, järjestöön tai laitokseen. Se ei myöskään halua ottaa kantaa mihinkään kiistakysymykseen eikä asettua enempää puolustamaan kuin vastustamaan mitään. Ainoa päämäärämme on pysyä raittiina ja auttaa toisia alkoholisteja saavuttamaan raittius.

Jäsenten yhteinen ongelma on alkoholismi. Miehet ja naiset, jotka ovat AA:n jäseniä, ovat — ja tulevat aina olemaan — alkoholisteja. He ovat lopulta myöntäneet, että he eivät kykene käyttämään alkoholia missään muodossa, ja kieltäytyvät siitä nyt täydellisesti. On hyvin tärkeää, että he eivät yritä taistella yksinään vaikeutensa voittamiseksi, vaan paljastavat ongelmansa toisten alkoholistien parissa. Tämä "kokemuksen, voiman ja toivon yhteisyys" näyttää olevan perusedellytys sille, että heidän on mahdollista elää ilman alkoholia, vieläpä useimmissa tapauksissa vapautua kokonaan juomahimostaan.
Toinen tapa esitellä AA:ta on yhteisön rakenteen hahmottelu. AA:han kuuluu yhteensä yli 2 miljoona miestä ja naista noin 180 maassa. Nämä miehet ja naiset kokoontuvat ryhmissä, joiden jäsenmäärä vaihtelee muutamasta entisestä juomarista useisiin kymmeniin.

Helsingissä on nykyisin yli sata AA-ryhmää ja useilla muilla paikkakunnilla toimii kymmenittäin AA ryhmiä. Ryhmät pitävät säännöllisesti joko suljettuja tai avoimia kokouksia. Lisäksi ryhmät ja ryhmäyhteisöt järjestävät tiedotustilaisuuksia. Ryhmien omissa suljetuissa kokouksissa, joihin toisten ryhmien jäsenet ja myös raittiuteen pyrkivät ensikertalaiset ovat aina tervetulleita, rohkenevat toipumisen tiellä olevat alkoholistit keskustella avoimesti vaikeuksistaan, joille ei-alkoholistit eivät osaisi antaa täyttä arvoa.

AA-ryhmä omine kokouksineen, jotka suovat alkoholisteille ja monissa tapauksissa myös heidän omaisilleen tilaisuuden tavata toisiaan ystävyyden ja avuliaisuuden ilmapiirissä, on AA-yhteisön ydin. Maailmanlaajuiseen AA:han kuuluu tällä hetkellä yli 63 000 ryhmää, joista monet toimivat myös sairaaloissa, vankiloissa ja muissa laitoksissa.

12. Miten AA on saanut alkunsa?

AA-liike syntyi Akronissa USA:ssa vuonna 1935, kun newyorkilainen liikemies, joka oli ensi kerran vuosikausiin onnistunut pysymään raittiina, etsi toista alkoholistia, joksi osoittautui paikkakunnan lääkäri. Muutamien "raittiiden kuukausien" aikana hän oli pannut merkille, että hänen juomahimonsa oli vähentynyt hänen yrittäessään työskennellä juomarien hyväksi. Yhdessä työskennellessään liikemies ja lääkäri havaitsivat, että heidän kykynsä pysyä raittiina näytti ilmeisesti riippuvan sen avun ja rohkaisun määrästä, minkä he pystyivät antamaan toisille alkoholisteille.

Viiden ensimmäisen vuoden aikana uusi liike kasvot hitaasti nimettömänä, järjestäytymättömänä ja vailla mitään sitä koskevaa kirjallisuutta. Ryhmiä perustettiin Akroniin, New Yorkiin, Clevelandiin ja muutamiin muihin keskuksiin.

Vuonna 1939 Alcoholics Anonymous — Nimettömät alkoholistit -kirjan — mistä myös yhteisön nimi on peräisin — ilmestyttyä ja seurauksena avusta monilta sellaisilta ystäviltä, jotka eivät itse olleet alkoholisteja, alkoi yhteisö saada osakseen huomiota sekä Yhdysvalloissa että maan rajojen ulkopuolella.
Vihdoin avattiin New Yorkissa AA:n keskuspalvelutoimisto vastaamaan tiedusteluihin ja täyttämään kirjallisuuden lähettämistä koskevia pyyntöjä, joita virtaa sinne tuhansia vuosittain.

Suomessa on AA-toimintaa ollut vuodesta 1948 lähtien.

13. Onko AA:lla sääntöjä?

Sääntöjen ja määräysten puuttuminen niin yksityisiltä ryhmiltä kuin yli maailman ulottuvilta yhteisöiltä on eräs AA-liikkeen ainoalaatuisimmista piirteistä. El ole olemassa mitään sääntöjä, joissa mainittaisiin esimerkiksi, että jäsenen olisi osallistuttava niin ja niin moneen ryhmän kokoukseen määrätyn ajan kuluessa.

On ymmärrettävää, että useimmilla ryhmillä on kirjoittamattomana lakina, että sellaista henkilöä, joka on juovuksissa tai rajulla käytöksellään häiritsee kokousta, kehotetaan poistumaan. Hän on kuitenkin tervetullut takaisin milloin tahansa, kunhan vain on selvä. Ryhmän jäsenet tekevätkin parhaansa auttaakseen hänet raittiuteen, jos hän vilpittömästi haluaa lopettaa juomisen.

14. Mitä AA-ryhmän jäsenyys maksaa?

AA:n jäsenyyteen ei liity minkäänlaisia maksuvelvollisuuksia. AA:n tarjoama toipumisohjelma on jokaista varten, jolla on halu lopettaa juominen, olipa hän sitten täysin rahaton tai miljoonien omistaja.

Ryhmät panevat kuitenkin kokouksissaan lippaan kiertämään peittääkseen kokouspaikan vuokraamisesta ja muista kokouskustannuksista aiheutuvat menot. Useimmat ryhmät antavat näin kerätyistä varoista kertyneen ylijäämän vapaaehtoisesti AA:n yhteisten palvelutoimintojen käyttöön. Nämä ryhmien lähettämät varat käytetään yksinomaan AA-yhteisön yhteisten kustannusten kattamiseen.

AA:n jäsenyys ei kuitenkaan velvoita ketään tukemaan millään tavalla yhteisöä taloudellisesti, vaan lipasrahakin on täysin vapaaehtoinen. Siitä huolimatta AA toimii täysin omavaraisena, eikä ulkopuolisia avustuksia oteta lainkaan vastaan.

15 Ketkä hoitavat AA:n toimintaa?

AA:ssa ei ole sellaisia toimihenkilöitä, joilla olisi määräysvalta. Sillä ei ole minkäänlaista "hallitusta". Kuitenkin on selvää, että näin epävirallisessakin yhteisössä on tehtäviä, jotka täytyy hoitaa. Niinpä jonkun tehtävänä ryhmässä täytyy olla sopivan kokouspaikan järjestäminen, ja jonkun pitää huolehtia kokousten ajoista ja ohjelmista. On hankittava tarpeet kahvin ja virvokkeiden tarjoamista varten, sillä ne vaikuttavat suuresti keskinäisen toveruuden tunteen syntymiseen. Monet ryhmät pitävät tärkeänä antaa jollekulle tehtäväksi seurata AA-yhteisön kehitystä ja pitää yllä yhteyttä muihin ryhmiin.
Kun uusi ryhmä on syntynyt, ottavat näistä tehtävistä ehkä huolehtiakseen itse itsensä nimittäneet työntekijät, jotka toimivat epävirallisesti ryhmän palvelijoina. Niin pian kuin mahdollista nämä tehtävät siirtyvät kuitenkin ryhmän toisten jäsenten suoritettaviksi — kullekin vuorollaan. Uusia tulokkaita, jotka ovat olleet riittävän kauan raittiina, kannustetaan osallistumaan ryhmän luottamustehtäviin.

Yhteisön valtakunnallisissa ja kansainvälisissä portaissa on myös suoritettava eräitä erikoistehtäviä. On kirjoitettava, painettava ja lähetettävä julkaisuja. On vastattava uusien ryhmien perustamista ja jo toimivia ryhmiä koskeviin tiedusteluihin. Yksityisten toivomukset saada tietoja AA-yhteisöstä ja sen toipumisohjelmasta on täytettävä. Niin ikään on lääkäreille, papistolle ja laitosten johtajille annettava tarvittaessa apua muille alkoholismin kentällä työskenteleville ja tietoja AA-toiminnasta. On saatava aikaan ja pidettävä yllä hyviä suhteita tiedotusvälineisiin.

Täten kysymykseen, ketkä hoitavat AA:n toimintaa, on vastattava, että AA on harvinaisen demokraattinen yhteisö, jolla ei ole mitään keskushallitusta ja jossa muodollinen järjestötoimintakin mahdollisimman vähäistä.

Suomessa toimii koko maata käsittävinä yhteisinä eliminä Suomen AA-kustannus ry (SAAK), joka huolehtii yksin kustannustoiminnasta ja taloudenpidosta eli palvelutoiminnan aineellisesta puolesta, sekä Suomen AA-palvelu (SAAP), joka rekisteröimättömänä ja ilman minkäänlaisia sääntöjä huolehtii yhteisömme vapaaehtoisesta palvelutoiminnasta, yhteydenpidosta ryhmiin, ulospäin suuntautuvasta työstä ynnä muusta. SAAK ry:hyn kuuluu kuusi vuosikokouksen valitsemaa jäsentä, joiden toimiaika on kolme vuotta.Uudet jäsenet valitaan AA-ryhmien vuosikokouksessa Alueet ja piirit puolestaan valitsevat Suomen AA-palveluun edustajansa. Keskuspalveluelimet ylläpitävät yhteisesti AA-toimistoa, jossa on muutamia palkattuja työntekijöitä.

16. Onko AA uskonnollinen yhteisö?

AA ei ole uskonnollinen yhteisö, koska sen jäsenyyden ehtona ei ole minkään määrätyn uskonnon omaksuminen. Vaikka monet uskonnolliset johtajat ovat hyväksyneet AA:n ja tukeneet sitä, AA ei ole liittynyt mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Jäseninä on eri maissa muun muassa protestantteja, katolisia, juutalaisia ja ateisteja sekä monien muiden uskontokuntien edustajia.

AA:n tarjoaman toipumisohjelman perustana on kieltämättä eräiden hengellisten arvojen tunnustaminen. Yksityinen jäsen voi kuitenkin tulkita noita arvoja omalla tavallaan tai olla lainkaan ajattelematta niitä, jos hän katsoo sen parhaaksi.

Ennen liittymistään AA-ryhmään alkoholisti on jo tunnustanut itselleen, ettei hän kykene säännöstelemään juomistaan. Alkoholista on tullut häntä itseään vahvempi voima. AA lähtee siltä ajatuksesta, että tullakseen raittiiksi alkoholistin täytyy hyväksyä jokin voima, jonka hän myöntää itseään vahvemmaksi, ja turvautua siihen. Jotkut alkoholistit pitävät AA-ryhmää tänä itseään vahvempana voimana, kun taas toiset valitsevat tälle voimalle muita muunnoksia. Useimmat AA:laiset puhuvat kuitenkin jumalasta — sellaisena kuin kukin hänet tajuaa.

Liittyessään AA:han jotkut alkoholistit suhtautuvat aluksi tietyin varauksin itseään suuremman voiman käsitteen omaksumiseen. Kokemus osoittaa, että jos he suhtautuvat asiaan myönteisesti ja ennakkoluulottomasti ja osallistuvat säännöllisesti kokouksiin, heille ei ole lainkaan vaikeaa ratkaista tätä kokonaan yksilöllistä kysymystä.

17. Onko AA raittiusliike?

AA ei ole yhteydessä raittiusliikkeeseen. "AA ei asetu enempää puolustamaan kuin vastustamaankaan mitään." Tämä lause, joka on lainattu yhteisön tarkoitusperiä koskevasta, laajalti hyväksytystä määritelmästä, soveltuu luonnollisesti vastaukseksi myös niin sanottuja raittiusliikkeitä koskevaan kysymykseen. Kun alkoholistista on tullut raitis ja hän pyrkii noudattamaan AA:n ohjelmaa, hänen asenteensa alkoholin muistuttaa lähinnä heinäallergikon suhtautumista tiettyihin heinälajeihin.

AA:laisten käsityksen mukaan alkoholi voi sopia joidenkin henkilöiden käytettäväksi, mutta he ovat varmoja siitä, että se on myrkkyä heille itselleen. Tavallinen AA:lainen ei halua riistää keneltäkään lähimmäiseltään mitään, mikä oikein käytettynä voi olla ilon aihe. Hän vain toteaa että ei hän itse käytä alkoholia.

18. Kuinka paljon naisia on AA:n riveissä?

AA:n naisjäsenten määrä kasvaa päivä päivältä. Samoin kuin miehiä on naisiakin kaikista mahdollisista yhteiskuntapiireistä, ja he edustavat kaikkia mahdollisia juomatapoja.

Yhteiskunnan asenne naisalkoholistista eroaa suhtautumisesta alkoholistimieheen, koska naiseen kohdistuva yhteiskunnallinen arvostelu on yleensä ankarampaa kuin mieheen. Näin ollen alkoholistinainen saattaa kokea ongelmansa ja itseensä kohdistuvan paineen tavallista kovempana.
AA ei tee mitään tällaista jakoa. Olipa alkoholistinaisen — yhtä hyvin kuin hänen miespuolisen kohtalotoverinsakin — ikä, yhteiskunnallinen asema, varallisuus tai opillinen taso mikä tahansa, häntä ymmärretään ja autetaan AA:ssa. Monissa ryhmissä on naisten osuus muodostumassa yhä merkittävämmäksi. He opastavat uusia jäseniä ja ovat mukana järjestämässä kokouksia ja niiden ohjelmia. Heistä on tullut yhteisön erottamaton osa.

19. Kuuluuko AA:han paljon nuoria?

AA:n ohjelma vetää puoleensa yhä enemmän nuoria miehiä ja naisia, mikä onkin yhteisön laajentumisen kannalta erittäin rohkaiseva piirre.
Koska alkoholismin vähitellen kehittyvää sairauden kuvaa on alettu yleisemmin ymmärtää, ovat nämä nuoret käsittäneet, että on paras kahlita sairaus sen alkuvaiheessa ja ennen kuin juominen on vienyt heidät täydellisen perikadon partaalle.

AA:n alkuaikoina oltiin yleisesti sitä mieltä, että AA oli ainoastaan alkoholismissaan varsin pitkälle kehittyneiden henkilöiden toipumiskerho.
Nykyään monet AA:han tulijoista ovat parissa kymmenissä. Enemmistö on täyttänyt jo kolme- tai neljäkymmentä vuotta. Useilla on vielä työpaikka ja perhe, ja useimmat eivät ole koskaan olleet vankilassa eivätkä muussa yhteiskunnan huoltolaitoksessa. Mutta he ovat, kuten Belsassar pidoissaan nähneet "kuolemaa ennustavan kirjoituksen seinällä". He tietävät olevansa alkoholisteja ja pitävät tarkoituksettomana antaa alkoholin jatkaa heissä ehdottomaan perikatoon johtavaa työtään.

Nuorten tarve irtautua alkoholista on aivan yhtä pakottava kuin vanhempien, joilla ei ole nuoruudessaan ollut tilaisuutta tulla mukaan AA:han. Kaikkien ikäluokkien uuden elämän lähtökohta on kuitenkin sama: kunkin viimeinen ryyppy.


20. AA:n kokoukset

Ryhmän kokous eli palaveri on AA:n toiminnan ydin. Seuraavat kysymykset ja vastaukset osoittavat, mitä AA-ryhmän kokouksessa tapahtuu ja millä tavoin uusi jäsen siihen sopeutuu.

21. Mitä tarkoitetaan avoimella kokouksella?

AA:n avoin kokous ja tiedotustilaisuus ovat kokouksia, joihin kuka tahansa voi ottaa osaa, olipa hän alkoholisti tai ei. Ainoa mihin hänet velvoitetaan on, ettei hän paljasta AA:n jäsenten nimiä kokouksen ulkopuolella.

Tiedotustilaisuudessa on tavallisesti puheenjohtaja ja muita puhujia. Kokouksen avaaja esittelee kunkin puhujan ja päättää kokouksen. Puhujina on AA:laisia ja ulkopuolisiakin. Kukin toipumisen tielle päässyt alkoholisti muistelee vuorollaan juoma-aikansa kokemuksia, jotka lopulta johtivat hänet AA:han. Joku selostaa omaa näkemystään AA:n toipumisohjelmasta ja kertoo, mitä raittius on hänelle merkinnyt. Kaikki esitetyt mielipiteet ovat täysin henkilökohtaisia, koska kukin AA:n piirissä esittää pelkästään omia kokemuksiaan ja näkemyksiään.

Puhujiksi pyritään samalla saamaan henkilöitä, jotka edustavat eri olosuhteissa kehittynyttä ja eri tavoin ilmennyttä alkoholistista juomista. Kokouksen päätteeksi on tavallisesti vapaata yhdessäoloa ja keskustelua.

22. Mikä on suljettu kokous?

Suljettuun kokoukseen, AA-palaveriin, saavat osallistua vain alkoholistit. Suljetun kokouksen tarkoituksena on tarjota AA:n jäsenille tilaisuus keskustella määrätyistä heidän alkoholismiinsa liittyvistä vaiheista, joita voivat ymmärtää vain toiset alkoholistit.

Nämä kokoukset ovat yleensä mahdollisimman epävirallisia, ja jokaisen jäsenen toivotaan osallistuvan keskusteluun. Suljetut kokoukset ovat erittäin tärkeitä uudelle jäsenelle, koska hänellä on niissä tilaisuus tehdä kysymyksiä asioista, jotka häntä painavat, ja oppia "vanhempien" jäsenten kokemuksista.

23. Voinko tuoda sukulaisiani ja tuttaviani AA-kokoukseen?

AA-ryhmien järjestämiin avoimiin kokouksiin ja tiedotustilaisuuksiin on tervetullut kuka tahansa AA-yhteisöstä kiinnostunut henkilö. Erityisesti uusia jäseniä kehotetaan tuomaan niihin vaimonsa, aviomiehensä tai ystävänsä, koska alkoholistin toipumiselle voi olla suureksi avuksi, jos hänen läheisensä tuntevat AA:n ohjelman. Moni alkoholistin vaimo ja aviomies on mukana näissä kokouksissa niin usein kuin tilaisuuksia tarjoutuu.
Toistettakoon vielä, että suljettuihin kokouksiin eivät AA:n perinteiden mukaisesti voi osallistua muut kuin alkoholistit.

24. Kuinka usein AA:laisen tulisi käydä kokouksissa?

Abraham Lincolnilta kysyttiin kerran, kuinka pitkät jalat miehellä pitäisi olla. Tunnettu vastaus kuuluu: "Niin pitkät, että ne ylettyvät maahan saakka."
Ei ole edeltä käsin määrätty, kuinka usein AA:laisen on käytävä kokouksissa. Osanotto on kokonaan kunkin itsensä päätettävissä. Useimmat jäsenet varaavat ainakin yhden illan viikossa kokouksessa käyntiä varten. Heidän mielestään tällainen osallistuminen oman ryhmänsä toimintaan riittää heidän kohdallaan AA:n toipumisohjelman toteuttamiseen. Jotkut taas käyvät kokouksissa melkein joka ilta, jos paikkakunnalla on siihen tilaisuus.

Uuden jäsenen yhä uudestaan kuulema ystävällinen "Muista käydä usein kokouksissa" -kehotus johtuu siitä useimpien AA:laisten kokemuksesta, että heidän raittiutensa laatu kärsii, jos he ovat liian kauan käymättä kokouksissa. Monet ovat kokeneet senkin, että he tällöin aloittavat herkästi juomisensa uudestaan. Jos he ovat säännöllisesti mukana kokouksissa, heillä ei ole erityisempää huolta raittiina pysymisestään.

Nimenomaan uusille jäsenille näyttää olevan eduksi heti liittymisensä jälkeisinä viikkoina ja kuukausina käydä kokouksissa mahdollisimman usein. Tapaamalla mahdollisimman monissa tilaisuuksissa muita AA:laisia, joiden juomakauden kokemukset ovat samankaltaisia kuin heidän omansakin, ja keskustelemalla heidän kanssaan uudet jäsenet voivat selventää omaa käsitystään.


25. AA-ohjelmasta ja siitä, mitä sen avulla voivat saavuttaa

Kun kokouksissa käyminen auttaa alkoholistia pysymään erillään alkoholista ja samalla tuottaa hänelle huviakin, tuntuu hyvin järkevältä seurata niiden esimerkkiä, jotka käyvät niissä usein.

26. Onko kokouksissa käytävä koko loppuikä?

Ei välttämättä, mutta — erään jäsenen sanoilla sanottuna — "useimmat meistä haluavat tehdä niin, ja eräiden ehkä on pakkokin".
Useimmat alkoholistit eivät pidä siltä, että heidät pannaan tekemään jotakin pitkän ajanjakson kuluessa. Ensi näkemättä saattaa koko elämän kestävä osallistuminen AA:n kokouksiin tuntua aivan hirvittävältä.

On jälleen vastattava, että kenenkään ei ole pakko tehdä mitään AA:ssa. Voit aina valita, teetkö jonkin tehtävän vai jätätkö sen tekemättä, tavoitteletko tervettä elämäntapaa AA:n avulla vai luovutko.

Alkoholistin tärkeimpänä syynä osallistua kokouksiin on se, että hän voi pysyä siten raittiina tämän päivän — ei huomista päivää eikä kymmentä vuotta eteenpäin. Välitön nykyisyys on AA:laisen elämän ainoa hetki, jonka hyväksi hän voi jotakin tehdä. Hän ei huolehdi jäljellä olevasta elinajastaan, hänelle on tärkeintä olla raittiina juuri nyt ja pitää huoli huomisesta vasta sitten, kun se on tullut.

Tämän vuoksi AA:lainen, joka tahtoo tehdä kaikkensa pysyäkseen raittiina, käy jatkuvasti kokouksissa. Hänen tarkoituksenaan on täten pitää huolta omasta tämänhetkisestä raittiudestaan. Jos hän tulee ryhmään tässä mielessä, mikään ei velvoita häntä sen pitemmälle osallistumaan ryhmän toimintaan, ei edes käymään kokouksissa, jos hän ei halua.

27. Miten minulta riittää aikaa AA-kokouksiin, työhön toisten alkoholistien parissa Ja muihin AA:n piirissä suoritettaviin tehtäviin?

Hiljakkoin AA-ryhmään tullut henkilö, jolla on ollut tapana väheksyä ajan merkitystä, jos alkoholia on ollut tarjolla, voi toisinaan tyrmistyä saadessaan tietää, että raittiuskin vaatii osan hänen ajastaan. Jos hän on tyypillinen alkoholisti, hän haluaa korvata juoma-aikana "menetetyn ajan" kovalla kiireellä. Hän tahtoo käydä käsiksi työhön ja antautua laiminlyömänsä kotielämän iloihin. Hänellä on ehkä myös kiire omistautua erilaiseen harrastus- ja kansalaistoimintaan. Mikä muukaan voi olla raittiuden tarkoitus, kuin täysipainoisen terveen elämän viettäminen, hän saattaa kysyä.

AA:n ohjelmaa ei voi nauttia kuten pillereitä. AA:n neuvo edellä kuvatun kaltaiselle on se, että kannattaa ottaa varteen niiden kokemukset, jotka ovat onnistuneet toteuttamaan AA:n ohjelmaa. Ne jäsenet, jotka pääsevät pisimmälle raittiuden tiellä, ovat melkein poikkeuksetta sellaisia, jotka käyvät säännöllisesti kokouksissa, eivät epäröi tehdä työtä apua etsivien alkoholistien hyväksi ja osallistuvat jatkuvasti toimintaan ryhmänsä piirissä.

Nämä miehet ja naiset säilyttävät tarkoin muistissaan kapakoissa vietetyt, hukkaan menneet hetket, menetetyt työpäivät, heikentyneen työtehon ja kohmeloa seuranneen katumuksen. Näihin verrattuina eivät muutamat oman raittiuden vahvistamiseen käytetyt hetket vie toden totta paljoakaan alkaa.

28. Miten AA:n löytää ja mitä merkitsee AA-jäsenyys?

Moni alkoholiongelmansa kanssa kamppaileva saattaa jatkaa juomistaan vain sen vuoksi, ettei hän tiedä, miten voi saada yhteyden AA:han. Sen vuoksi on paikallaan selvittää, kuinka yksinkertaista loppujen lopuksi on mukaantulo AA:han ja vapaata AA-jäsenyys on.

Kukaan ei sanan tavallisessa mielessä liity AA:n jäseneksi. Jäsenanomusta ei tehdä - ryhmät eivät pidä edes jäsenluetteloita - eikä liittymis- tai jäsenmaksuja kanneta.

Useimmat liittyvät AA:han yksinkertaisesti tulemalla mukaan jonkin ryhmän kokoukseen. He ovat saattaneet löytää tiensä AA:han monellakin tavalla. Saavutettuaan juomisessaan vaiheen, johon he vakavissaan ovat halunneet lopettaa, he ovat ehkä oma-aloitteisesti ottaneet yhteyden johonkin paikkakunnan AA-ryhmään.

AA:n auttavan puhelimen numero on tämän . Sieltä voi tiedustella lähimmän ryhmän kokoontumispaikkaa ja -aikaa. Tietoja ryhmien kokoontumisajoista saa myös Suomen AA-toimistosta.

Joitakin on AA:han opastanut tuttava, sukulainen, lääkäri, sielunhoitaja tai joku muu, joka tiesi, mitä AA on ja miten siihen saa yhteyden.
Uudelle tulokkaalle voidaan varata mahdollisuus keskustella paikkakunnalla toimivan ryhmän yhden tai useamman jäsenen kanssa ennen hänen osallistumistaan ensimmäiseen kokoukseen. Hän saa tilaisuuden kuulla, miten AA on auttanut näitä henkilöitä, ja hän saa tietää alkoholismia sekä AA:ta koskevia tosiasioita, joiden perusteella hän voi päätellä, onko hän todella valmis jättämään alkoholin käytön vai ei. Ainoa jäsenyyden ehto jokaiselle on halu lopettaa juominen.

AA ei "kalasta" jäseniä. Jos uusi tulokas katsoo - osallistuttuaan ehkä jo moneen kokoukseen - että AA-yhteisö ei ole häntä varten, kukaan ei yllytä häntä jäämään. Häntä ehkä kehotetaan harkitsemaan asiaa ennakkoluulottomasti, mutta kukaan ei yritä painostamalla vaikuttaa hänen mielipiteeseensä. Vain alkoholisti voi ratkaista, tarvitseeko hän AA:ta vai ei.

29. Voiko tulokas liittyä toisen paikkakunnan AA-ryhmään?

Tämän kysymyksen tekee joskus sellainen henkilö, joka ei halua tulla leimatuksi alkoholistiksi tuttaviensa silmissä. Hänen työnantajansa ei ehkä lainkaan tunne AA:n ohjelmaa ja suhtautuu vihamielisesti kaikkiin, jotka uskovat alkoholismiongelman olemassaoloon. Tällaisia vaikeuksia kohtaavilla saattaa olla voimakas halu liittyä AA-ryhmään tullakseen raittiiksi ja pysyäkseen terveen elämäntavan kannalla. He epäröivät kuitenkin kääntyä oman paikkakuntansa ryhmän puoleen.

Vastauksemme on, että kukin saa liittyä mihin ryhmään tahansa, mutta ilmeisesti on mukavinta lähteä lähimpään. Se saattaa olla myös suorin tie pulman ratkaisua ajatellen. AA:sta apua hakeva on usein - joskaan ei aina - ollut pidetty ihminen jo juodessaan. Hyvät uutiset hänen raitistumisestaan leviävät myös samalla tavoin, eivätkä työnantajat ja naapurit juuri välitä, mistä heidän työntekijänsä tai tuttavansa raitistuminen on lähtöisin, oman paikkakunnan vai sadan kilometrin päässä olevasta AA-ryhmästä.

Mikäli tuhansien AA:laisten kokemuksista voidaan ottaa oppia, uuden tulokkaan paras ratkaisu on avun etsiminen lähimmästä ryhmästä ennen kuin hän alkaa kantaa huolta siitä, mitä muut asiasta sanovat.

30. Enkö menetä paljon ystäviä ja elämän hauskuutta, jos lähden mukaan AA:han?

Parhaan vastauksen tähän kysymykseen saamme niiden tuhansien kokemuksista, jotka jo toimivat AA:ssa. He ovat yleensä sitä mieltä, ettei heillä ole ollutkaan todellisia ystäviä eikä oikein hauskaakaan juoma-aikanaan, varsinkaan viimeisinä vuosina. AA:n piirissä heidän käsityksensä ovat muuttuneet.
Monet alkoholistit huomaavat parhaiden ystäviensä olevan hyvin tyytyväisiä saadessaan todeta heidän nyt suhtautuvan asiallisesti siihen vääjäämättömään tosiasiaan, että he eivät pysty hallitsemaan alkoholin käyttöään. Ei kukaan halua nähdä ystävänsä tuhoavan itseään.

Tietenkin on tärkeää tehdä ero todellisen ystävyyden ja tilapäisluontoisen kapakkatuttavuuden välillä. Alkoholistilla on todennäköisesti paljonkin tuttavia, joita hän heidän rattoisuutensa vuoksi on erehtynyt pitämään ystävinä. Hän voi kaivata heitä jonkin aikaa, mutta heidän tilalleen tulee vähitellen satoja AA:laisia, miehiä ja naisia, jotka ymmärtävät häntä, hyväksyvät hänet ja tahtovat auttaa häntä jatkamaan tervettä elämäntapaa.

Tokkopa kukaan AA:lainen vaihtaisi raittiuden mukanaan tuomaa iloa siihen, mikä tuntui hänestä olevan hauskaa silloin, kun hän vielä joi.


31. AA:n toipumisohjelma

Muutamiin kokouksiin osallistuttuaan tulokas varmasti kuulee viitattavan sellaisiin käsitteisiin kuin kaksitoista askelta, kaksitoista perinnettä, retkahdukset, "Iso kirja" tai joihinkin ohjelman kohtiin. Seuraavassa tehdään selkoa näistä käsitteistä ja osoitetaan, miksi ne AA:ssa niin usein mainitaan.

32. Mitkä ovat kaksitoista askelta?

Kaksitoista askelta muodostavat henkilökohtaisen toipumisohjelman ytimen. Ne esitetään vain eräänlaisina ehdotuksina ja ne perustuvat AA:n varhaisimpien jäsenten kokemuksiin. Ne kuvaavat sitä asioihin suhtautumista, minkä nuo ensimmäiset jäsenet uskoivat ensi sijassa auttaneen heidän pyrkimyksiään kohti raitista elämäntapaa.

Kahdentoista askeleen hyväksyminen ei ole pakollista. Kokemus osoittaa kuitenkin, että ne AA:laiset, jotka vakavasti pyrkivät noudattamaan noita ehdotuksia ja soveltavat askelia jokapäiväiseen elämäänsä, näyttävät saavan enemmän irti AA:sta kuin ne, jotka noudattavat niitä epäsäännöllisesti.
On sanottu, että on mahdotonta noudattaa sananmukaisesti kaikkea, mitä askelissa on sanottu. Vaikka tämä on totta, ovat hyvin monet AA:laiset kuitenkin sitä mieltä, että he jo käytännöllisistä syistä tarvitsevat välttämättä askelta voidakseen pysyä jaloillaan, sillä edustavathan kaksitoista askelta elämänkatsomusta, joka on ollut täysin vieras useimmille alkoholisteille.

Kahdentoista askelen sisältö, joka ensi kerran julkaistiin AA:ssa saatuihin kokemuksiin pohjautuvassa Alcoholics Anonymous -kirjassa, on seuraava:
1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.
2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme.
3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan - sellaisena kuin Hänet käsitimme.
4. Suoritimme perusteellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun.
5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.
6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan poistaa kaikki näinä luonteemme heikkoudet.
7. Nöyrästi pyysimme Häntä poistamaan vajavuutemme.
8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.
9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai multa.
10. Jatkoimme itsetutkistelua, ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.
11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin Hänet käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa     Hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.
12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimintamme.

33. Mitkä ovat kaksitoista perinnettä?

AA:n kahdentoista perinteen tarkoituksena on yhteisön tuhansien ryhmien koossa pysymisen ja kasvun takaaminen. Niiden perustana ovat ne kokemukset, jotka on saatu ryhmien omassa keskuudessa yhteisön ratkaisevan muotoutumisen vuosina.

Perinteet ovat yhtä tärkeitä sekä uusille että vanhemmille jäsenille. Ne muistuttavat heitä siitä, mikä on AA:n perimmäinen tarkoitus niiden miesten ja naisten yhteenliittymänä, joiden ensisijaisena pyrkimyksenä on pysyä itse raittiina ja auttaa muita samaa päämäärää kohti.

Kahdentoista perinteen sisältö on seuraava:
1. Yhteisen menestyksemme tulisi olla ensi sijalla, henkilökohtainen toipuminen riippuu AA:n yhtenäisyydestä.
2. Ryhmämme tarkoitusperiä varten on olemassa vain yksi perusarvovalta - rakastava Jumala sellaisena kuin Hän saattaa ilmaista itsensä ryhmämme jäsenten omassatunnossa. Johtajamme ovat vain uskottuja palvelijoita - he eivät hallitse.
3. Ainoa vaatimus AA-jäsenyydelle on halu lopettaa juominen.
4. Jokaisen ryhmän tulisi olla itsenäinen, paitsi toisia ryhmiä tai koko AA:ta koskevissa asioissa.
5. Jokaisella ryhmällä on vain yksi päätarkoitus - viedä sanomansa vielä kärsiville alkoholisteille.
6. AA-ryhmän ei tulisi milloinkaan ryhtyä takaajaksi tai rahoittajaksi eikä lainata AA:n nimeä millekään sukulaisjärjestölle eikä ulkopuoliselle yritykselle, etteivät raha-asioita, omaisuutta ja arvovaltaa koskevat pulmat vieroittaisi meitä päätarkoituksestamme.
7. Jokaisen AA-ryhmän tulisi olla täysin omavarainen ja torjua ulkopuoliset avustukset,
8. Alcoholics Anonymous -seuran tulisi aina säilyä ei-ammattimaisena, mutta palvelukeskuksemme voivat palkata erikoistyöntekijöitä.
9. AA:ta sellaisenaan ei saisi koskaan organisoida, mutta voimme muodostaa palveluelimiä tai toimikuntia, jotka ovat välittömästi vastuussa niille, joita palvelevat.
10. Alcoholics Anonymous -seuralla ei ole mielipidettä ulkopuolisista virtauksista, sen takia AA:n nimi ei saisi milloinkaan tulla vedetyksi julkisiin kiistoihin.
11. Ulospäin suuntautuva toimintamme pohjautuu pikemminkin vetovoimaan kuin huomion herättämiseen: meidän tulee aina ylläpitää henkilökohtaista nimettömyyttä lehdistön, radion, television ja elokuvan piirissä.
12. Nimettömyys on perinteittemme henkinen perusta, aina muistuttaen meitä asettamaan periaatteet henkilökohtaisten seikkojen edelle.

34. Mitä tarkoitetaan 24 tunnin ohjelmalla?

Nimitys 24 tunnin ohjelma kuvaa sitä menetelmää, jolla AA-yhteisö pyrkii löytämään ratkaisun raittiina pysymisen ongelmaan. AA:lainen ei koskaan vanno lopettavansa juomista loppuiäkseen. Hän ei koskaan tee lupausta, että hän ei ota väkijuomia huomenna, sillä juoma-aikojen kokemukset ovat osoittaneet hänelle, että olipa hän kuinka vakavissaan tahansa luvatessaan vastedes olla kajoamatta alkoholijuomiin, hän oli kuitenkin jostakin syystä unohtanut lupauksensa ja ratkennut jälleen juomaan. Hänen juomahimonsa oli osoittautunut hänen parhaitakin raittiusaikomuksiaan voimakkaammaksi.

AA:laiselle käy näin selväksi, että hänelle on tärkeintä olla ilman väkijuomia juuri tällä hetkellä. Kulumassa oleva vuorokausi on juuri se ajanjakso, jonka osalta hän voi päättää väkijuomien käytöstään. Eilinen ei koskaan palaa ja huominen pysyy aina ulottumattomissa. "Mutta tänään en ota ryyppyä", sanoo AA:lainen. "Huomenna minua ehkä houkutellaan ottamaan ryyppy. Mutta miksipä murehtia huomisesta ennen kuin se tulee. Tärkeintä on, etten ota pisaraakaan alkoholia tämän vuorokauden kuluessa."

24 tunnin ohjelmaa toteuttavalle AA haluaa korostaa erityisesti kolmea iskulausetta, jotka uusi tulokas on varmaan kuullut usein jo ennen liittymistään AA:han. Ne kuuluvat: "Hiljaa hyvä tulee", "Elä ja anna elää" sekä "Ensimmäiset asiat ensiksi". Kun AA:lainen omaksuu nämä iskulauseet jokapäiväisen elämänsä perusohjeeksi, onkin hänen pyrkimyksellään elää ilman alkoholia melkoiset onnistumisen mahdollisuudet.

35. Mitä ovat retkahdukset?

Voi sattua, että mies tai nainen vietettyään jo jonkin aikaa raitista elämää alkaakin uudelleen juoda. Tuollaista paluuta entiselle tielle sanotaan AA:n piirissä retkahdukseksi. Niin voi käydä yhtä hyvin muutaman raittiin viikon tai kuukauden jälkeen kuin vasta sitten, kun hän on ollut jo useita vuosia kajoamatta väkijuomiin.

Melkein kaikki alkoholistit, jotka ovat tämän kokeneet, ovat yhtä mieltä lankeemukseen johtaneista syistä. He ovat vähitellen unohtaneet olevansa alkoholisteja ja alkaneet luottaa liiaksi kykyynsä käytellä alkoholia. Tai he eivät ole käyneet riittävästi palavereissa, eivätkä ole pitäneet yhteyttä muihin AA:laisiin. He ovat saattaneet paneutua työasioihinsa, taloutensa kohentamiseen tai harrastuksiinsa siinä määrin, että ovat väsyttäneet itseään liikaa ja menettäneet sen vuoksi henkisen vastustuskykynsä. Retkahduksia ei yleensä tapahdu ollenkaan, jos asianomainen vain pitää mielessään, että raittiuden säilyttäminen on alkoholistin elämässä tärkein kysymys.

36. Mistä johtuu, ettei AA:n ohjelma näytä tehoavan kaikkiin alkoholisteihin?

Tämän kysymyksen tekee silloin tällöin meille henkilö, joka on nähnyt jonkun sukulaisensa tai tuttavansa kokeilevan AA:ta, mutta jonkin alkaa raittiina oltuaan alkaneen sittenkin juoda uudestaan.

Vastaukseksi on sanottava, että AA:n toipumisohjelma johtaa tulokseen vain niiden kohdalla, jotka myöntävät Itselleen olevansa alkoholisteja, haluavat lopettaa juomisen ja pystyvät pitämään nämä asiat mielessään joka hetki tärkeysjärjestyksessä ensimmäisellä sijalla.

AA ei yleensä saa aikaan mitään sellaisessa ihmisessä, joka ei varauksetta myönnä olevansa alkoholisti, vaan elättää vielä mielessään toivoa, että hän kykenisi joskus tulevaisuudessa juomaan kohtuullisesti.

Useimpien lääketieteen edustajien mielipide on se, että kukaan alkoholisti ei pysty enää koskaan juomaan normaalin ihmisen tavalla. Alkoholistin on itse myönnettävä tämä perustotuus ja mukauduttava siihen. Lisäksi hänellä tulee olla vilpitön halu lopettaa juominen.

Oltuaan jonkin aikaa juomatta AA:ssa jotkut henkilöt tahtovat unohtaa olevansa tosiaankin alkoholisteja kaikkien tähän sairauteen liittyvine oireineen. Saavutettu raittius saa heidät luottamaan liiaksi itseensä ja niin he päättävät kokeilla jälleen alkoholijuomia. Jos henkilö on alkoholisti, voidaan tällaisen kokeilun tulokset varmuudella ennustaa. Poikkeuksetta hän alkaa juoda yhä enemmän ja enemmän.

37. Mitä AA tarjoaa jäsenilleen?

AA-yhteisöllä on yksi ainoa päämäärä, alkoholistin toipuminen sairaudestaan, joskin se yleensä välillisesti saa aikaan muutakin hyvää. Olemme kuulleet yhteisöön juuri liittyneiden esittävän seuraavanlaisia kysymyksiä.

38. Antaako AA minulle taloudellista apua?

Moni alkoholisti, joka on turvautunut AA:han saadakseen apua juomispulmaansa, on usein myös melko suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Voimme hyvin ymmärtää monen tulokkaan hartaan toiveen, että AA voisi jollakin tavalla auttaa häntä selviytymään kaikkein ahdistavimmista rahahuolistaan.
Jo AA:n toiminnan varhaisessa vaiheessa kävi selville, että rahalla tai sen puuttumisella ei ole mitään vaikutusta uuden tulokkaan mahdollisuuksiin tulla raittiiksi ja raivata tieltään niitä monia vaikeuksia, joiden eteen hän on joutunut väkijuomien käyttönsä johdosta.

Kokemus on päinvastoin osoittanut, ettei rahan puute ole este alkoholistin toipumiselle - olipa hän kuinka raskaissa veloissa tahansa - jos hän todella vilpittömästi ja vakaasti haluaa päästä aloittamaan tervettä elämäntapaa. Suurimman ongelman, alkoholin, väistyessä helpottuvat monet muut vaikeudet, rahahuoletkin.

Jotkut AA:laiset ovat ihmeteltävän lyhyessä ajassa saaneet raha-asiansa kuntoon. Toisilta se taas on vaatinut pitkällisiä ja kovia ponnistuksia.
Otsikossa esitettyyn kysymykseen voimme vastata, että AA :lla on vain yksi tehtävä ja ettei tämä tehtävä ole millään tavalla riippuvainen aineellisesta hyvinvoinnista tai sen puuttumisesta.

Mikään ei tietenkään estä yksityistä AA:laista tarjoamasta uudelle jäsenelle ateriaa, lahjoittamasta hänelle pukua, vieläpä antamasta hänelle lainaakin. Asianomainen päättää sen kuitenkin täysin oman halunsa ja harkintansa perusteella. Avun antaminen saattaa toisaalta johtaa jonkun alkoholistin siihen harhakäsitykseen, että AA olisi jonkinlainen varakas hyväntekeväisyysjärjestö.

39. Auttaako AA minua saamaan perhe-elämäni järjestykseen?

Alkoholismi saa perhe-elämässä aikaan ennen kaikkea sekaannusta. Vähäpätöisiäkin erimielisyyksiä paisutellaan ja toisten perheenjäsenten luonteen vikoja vedetään esiin. Rahahuoletkin pahenevat. Moni on ennen liittymistään AA:han saattanut perhe-elämänsä täydelliseen sekasortoon.

Usein vasta AA:han liityttyään alkoholisti tajuaa Itse olevansa syypää tähän sekasortoon ja haluaa hartaasti luopua entisestä elämäntavastaan ja ryhtyä jälleen elämään luonnollista elämää lähimpiensä keskuudessa. Jotkut tosin voivat kantaa - syystä tai syyttä - jatkuvasti kaunaa omaisiaan kohtaan hidastaen siten omaa toipumistaan.

Melkein kalkki AA:laiset onnistuvat vilpittömyytensä avulla korjaamaan rikkoutuneen perhe-elämänsä, jos he vain vakavasti pyrkivät toteuttamaan toipumisohjelmaa. Alkoholistin ja hänen perheensä välille tällä tavalla kehittyvät uudet siteet ovat usein vahvempia kuin konsanaan entiset. On selvää, että joissakin tapauksissa on aiheutunut korjaamattomia vaurioita, joiden vuoksi perhe-elämälle on täytynyt etsiä uusi lähtökohta.

Kokemus on osoittanut, että jos alkoholisti tulee mukaan AA:han pelkästään pysyäkseen sovussa perheensä kanssa eikä halusta lopettaa juomistaan, hän kohtaa vaikeuksia raittiuden tiellä. Kun alkoholisti on aloittanut raittiin elämäntavan, hän huomaa monien jokapäiväisen elämän vaikeuksien olevan melko varmasti voitettavissa.

40. Onko AA:lla sairaaloita ja lepokoteja alkoholisteja varten?

AA:lla ei ole lepokoteja ja sairaaloita, eikä sen toimesta ole koskaan suoritettu mitään ammattimaista palvelutoimintaa. Pitämällä lujasti kiinni periaatteisia, joka kieltää yhteenliittymisen muiden kanssa, AA välttää kaikki mahdollisuudet väärinkäsitysten syntymiseen yksinomaisesta päämäärästään, henkisen avun antamisesta niille alkoholisteille, jotka sitä pyytävät raitista elämäntietä etsiessään.

Järjestääkö AA jäsenistönsä keskuudessa minkäänlaista harrastustoimintaa?

Useimmat AA:laiset ovat seuraihmisiä, mikä onkin varmaan ollut osaltaan vaikuttamassa siihen, että heistä on aikoinaan tullut alkoholisteja. Tästä syystä voivat ryhmien kokoukset muodostua toisinaan melko vilkkaaksi.

AA:n jäsenistön harrastustoimintaa varten ei ole mitään ohjelmaa, sillä yhteisön ainoa päämäärä on auttaa alkoholisteja raittiuteen. Joillakin paikkakunnilla ovat AA:laiset omalla vastuullaan avanneet kerhohuoneistoja tai järjestäneet muuta toimintaa paikallisen jäsenistön viihdytykseksi. Nämä kerhot ovat kuitenkin AA:sta täysin riippumattomia, ja yleensä onkin pyritty välttämään tarkoin niiden rinnastamista AA-yhteisön kanssa.


41. AA: n julkaisu- ja tiedotustoiminta

AA ei pyri tyrkyttämään ohjelmaansa eikä käsityksiään kenellekään, ei saarnaamaan eikä julistamaan, mutta jotta kaikki apua tarvitsevat ja sitä haluavat pääsisivät selville, mitä AA on ja miten se toimii, harjoitetaan AA:ssa myös julkaisu- ja tiedotustoimintaa. Oikeiden tietojen saaminen AA:sta onkin poistanut monen alkoholistin mielestä turhat ennakkoluulot, ja hän on siten päässyt uuden, raittiin elämän alkuun.

42. Mitä AA:n peruskirjallisuutta on saatavissa?

AA-yhteisöllä on kaksi teosta, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä peruskirjoja. Ensimmäinen on Nimettömät alkoholistit   Alcoholics Anonymous, joka myös tunnetaan nimellä AA:n iso kirja. Sen ensimmäinen painos ilmestyi huhtikuussa 1939, ja se on auttanut tuhansia naisia ja miehiä tervehtymään alkoholismista.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen sisältää AA:n perustekstin ja selostaa toipumisohjelma. Toisessa osassa on 19 alkuperäisteoksesta käännettyä elämäntarinaa ja kolmas osa muodostuu 28 suomalaisen AA-jäsenen elämäntarinoista. Kokonaisuutena kyse on 574-sivuisesta kirjasta.
Toinen on Kaksitoista askelta ja kaksitoista perinnettä (Twelve Steps and Twelve Traditions), joka ilmestyi vuonna 1953. Se sisältää AA:n toisen perustajan yksityiskohtaisen erittelyn yksilön toipumisen ja ryhmätyöskentelyn periaatteista. Suomenkielisenä kirjan ensimmäinen osa Kaksitoista askelta ilmestyi vuonna 1955 ja molemmat osat yhteisenä teoksena alkuvuodesta 1964 nimellä AA:n toipumisohjelma ja perinteet.

43. Onko AA:lla omaa aikakausilehteä?
Kuukausijulkaisu Ratkaisu on tarkoitettu alkoholismin ongelmasta lisätietoja haluavien luettavaksi. Lehteä, jonka toimituskunnan jäsenet ovat itse AA:laisia, voi tilata ryhmien kirjallisuusasiamiehiltä tai näiltä AA:n kotisivuilta (verkkokauppa).

44. Kuka huolehtii AA:n julkisesta tiedotustoiminnasta?

Perinteiden mukaan ovat AA:n yhteydet ulospäin perustuneet pikemminkin vetovoimaan kuin itsetehosteiseen ohjelman tyrkyttämiseen. AA ei pyri saavuttamaan julkista kuuluisuutta, mutta toisaalta se haluaa aina olla yhteistyössä lehdistön, radion, television ja muiden tiedotusvälineiden vastuuntuntoisten edustajien kanssa, jotka haluavat välittää tietoja alkoholisteja auttavasta toipumisohjelmasta.

AA on syvästi kiitollinen kaikille ystävilleen, joiden toimesta yhteisö on saanut osakseen arvonantoa, Se pitää erittäin suuressa arvossa myös sitä, että toipumisohjelman toteuttamisen kannalta tärkeää nimettömyyden periaatetta on tiedotusvälineiden edustajien taholla noudatettu. 

Sulje

Sulje